Lomavinkit Vuokatin kauniiseen ympäristöön

Vuokatti sijaitsee Sotkamon kunnassa ja se on ollut lomalaisten suosiossa jo erittäin pitkään. Vuokatilla on hyvä maine niin talvi, kuin kesälomailunkin parissa. Erityisesti hiihtolomat, ovat kautta aikojen olleet suurinta sesonkiaikaa Vuokatin hiihto ja lomakeskuksessa. Myös suomalaiset hiihtäjät, sekä urheilijat pitävät kymmeniä leirejä Sotkamon seudulla, valmistautuessaan uuteen kauteen. Vuokatista löytyy Suomen ensimmäinen hiihtotunneli, joka mahdollistaa kotimaassa treenaamisen myös hiihdon osalta, vaikka luonnonlunta ei vielä olisikaan maahan satanut.

laskettelurinne

Vuokatti sekä Sotkamon lähialueet tarjoavat jokaiselle lomalaiselle hauskaa ajanvietettä ja olemmekin koonneet sinulle listan paikoista, jotka kannattaa ehdottomasti käydä tarkistamassa. Aloitetaan kuitenkin yleisistä vinkeistä lomamatkan varalle.

Miten valmistaudut lomareissuusi

Lomareissu kannattaa suunnitella jo hyvissä ajoin etukäteen varsinkin, mikäli kyseessä on useampi henkilö lähdössä samasta kotitaloudesta. Lasten ja eläinten kanssa reissaaminen voi olla stressaava kokemus ilman täsmällistä suunnitelmaa pysähdyksistä, ruokapaikoista ja lepopaikoista. Varsinkin eläimen kanssa lomaillessa, kannattaa ottaa tarkasti selvää, saako näitä varaamaasi majoituspaikkaan ottaa mukaan. Koulujen loma-ajat, kuten syys- ja hiihtolomaviikot on myös hyvä pitää mielessä (viikot 8,9 ja 10 suomessa), sillä ne täyttävät  vuodesta toiseen hotellit ja vuokramökit läpi Suomen. Yleisenä nyrkkisääntönä toimiikin n. 9kk varo-aika, jolloin uutta lomaa kannattaa alkaa varailemaan ja suunnittelemaan.

Jos matkaan lähtee autolla tai junalla, on hyvä varata matkaan erilaista viihdykettä, kuten pelejä sekä tietysti juotavaa ja syötävää. Pelejä on toki olemassa monenlaisia ja näin mobiiliaikana niitä pääsee pelaamaan näppärästi omalla luurilla. Esimerkiksi netticasinoilla pelaaminen tuo hiukan jännitystä matkalle ja tällaisista pelisivustoista voit napata suosikkisi vaikkapa www.ilmaiskierrostenmetsastys.com -sivustolta. Tämä netticasinoihin erikoistunut sivusto on koonnut sinulle kattavan listan eri paikoista, jossa pääset pelaamaan suosikkipelejäsi, olit sitten lomalla tai et!

Holiday Club Katinkulta

Katinkulta on Holiday Club Resorts OY:n lomapaikka, jossa voit majoittua esim. hotellihuoneissa, mökeissä, asunnoissa, tai vaikkapa loma-osakkeessasi. Mikäli olet hankkinut tai vuokrannut itsellesi esimerkiksi loma-osakkeen katinkullasta, pääset majoittumaan golfkentän välittömään läheisyyteen. Golfin harrastajille tämä onkin ollut ykköskohteita jo vuosikymmenet, sillä esimerkiksi Katinkulta Golfin väylä numero 18 päättyy upeisiin maisemiin, satojen loma-osakkeiden takapihoille, joiden terassilta pääset vaikka itsekin suoraan peliin mukaan!

Holiday Club myy pääasiallisesti viikko-osakkeita, mutta he ovat myös rakennuttaneet upean hotellin, sekä vesipuiston Katinkullan resorttiin. Tämä onkin oiva lomakohde vaikka isommallekin perheelle. Kannattaa kuitenkin muistaa, että sesonki-aikaan koko kohde on yleensä ääriään myöten täynnä, joten loma kannattaa suunnitella vähintään 9-12kk jo etukäteen. Hiihtolomaviikkoja varatessa, kannattaa myös varautua normaalia isompiin hintoihin.

Kuusamo

Kuusamo ei varsinaisesti sijaitse Vuokatin vieressä, vaan sinne on jopa 250km matkaa. Maantieteellisesti tämä on kuitenkin oivassa paikassa, sillä olit sitten menossa tai tulossa pohjoisesta, Kuusamo ja Vuokatti sattuvat saman tien varteen. Tämä onkin yleisesti ollut lomalaisten suosiossa, sillä samalla reissulla pääsee kokemaan kaksi mahtavaa, suomalaista lomakohdetta. Kuusamo sijaitsee siis n. 250km pohjoisempana, joten siellä alkaa avautumaan ensimmäiset kokemukset myös lapista ja pohjoissuomesta. Jylhät tunturit, sekä laskettelukeskukset tarjoavat talvella lomaileville upeita kokemuksia.

Mikäli päätät lähteä viettämään kesääsi Kuusamossa, suosittelemme ottamaan kalastustarvikkeesi mukaan. Sadat luonnon muovaamat purot ja joet tarjoavat otollisen tilaisuuden vaikkapa purotaimenen, sekä harjuksen pyyntiin. Muistathan kuitenkin selvittää kunkin vesistön kalaluvat huolellisesti, ennen siimojen laskemista veteen. Usein esimerkiksi taimenen ja harjuksen kalastusta on rajoitettu päiväkiintiöin, ylikalastamisen estämiseksi. Kesällä lomaillessa kannattaa myös muistaa sääsket sekä hyönteistilanne, nimittäin esimerkiksi Elokuussa näihin saattaa törmätä jo Kuusamonkin korkeudelle, sekä ne vain lisääntyvät, mitä enemmän pohjoista matkustat.